Edistystä matofarmilla

Paljon on tapahtunut matofarmille parissa päivässä. Eilen meillä oli jo toinenkin koppis, ja illalla tarkastaessani koppislaatikon tilanteen, pariskunta näytti tekevän jo hyvin läheistä tuttavuutta. Illalla moni kotelo oli tummunut ”jaloista” sen näköisesti, mikä ymmärtääkseni merkitsee pikaista kuoriutumista. Nyt äsken tultuani kotiin tarkistin taas tilanteen, ja jos laskin oikein, meillä on jo 10 koppista ja yksi melkein kohta koppis. nostin lusikalla kaikki 11 koppisten alueelle, jossa niillä on myös tuoreruokaa tarjolla. Vielä ne eivät ole näyttäneet lentävän, ainakaan kun olen laatikkoa tarkkaillut. Uudet, vielä valkoiset koppikset ovat mielestäni jotenkin karmivampia kuin ruskeaksi tai mustaksi tummuneet. Vielä kuoriutumista odottavia koteloita on ehkä yli viisi. Osa niistä on selvästi kuolleita, täytyisi heittää pois. Ehkä pönttöön, niin voisi olla varma, ettei biojäteastiasta kävele koppiksia vastaan…

Mikon vanhemmat ja täti kävivät eilen tutustumassa Artturiin pikaisesti. Artturi oli tietysti väsyksissä kun hänet herätettiin kesken kaiken, mutta ei poika kovin vihaiselta tuntunut. Ei edes purrut ketään. Annoin palkkioksi muutaman madon.

Huomaan olevani hieman pettynyt siihen, ettei Artturi viihdy yhtään sylissä. Pois täytyisi heti päästä ja useimmiten omaan putkeen suoraan. Siiliyhdistyksen sivuilla kehotetaan ruokkimaan siiliä kädestä, niin se ”ystävystyisi” paremmin. En vaan ole ystävystynyt matojen kanssa niin hyvin, että haluaisin niitä käteen ottaa! Ehkä joku päivä kaukana tulevaisuudessa… Toisaalta tiesinhän tämän jo tehdessäni valinnan ep:n ja valkovatsan välillä, ei kai niillä turhaan ole lempinimiä ”korvakas” ja ”sohvis”. Artturi on kyllä oikein puuhakas ja utelias pikku siili. Tänään A antoi kyytiä talonsa puhdistusharjalle oikein kunnolla, otti hampailla kiinni ja raahasi mukanaan. Se harja mahtoikin tuoksua hyvin mielenkiintoiselle kun siivoan sillä aina Artturin pihan kakat ja ohimenneet pissit…

Koppis!

Matouutisia: Yksi suuren suuri kotelo löytyi tänään pitkästä aikaa matoboksista. Ja koteloista yksi näyttää aivan siltä, että pian meillä taitaa olla koppis. Se on muuttunut ruskehtavaksi mutta on kyllä hyvin elossa. Kaikille koteloille on ilmestynyt tummat silmät.
A oli pistellyt viime yönä poskeensa valtavan aterian. Ensinnäkin normaalit 15 jauhista ja 2 jättistä mutta myös 2 isohkoa sirkkaa ja suuren kasan raksuja. Ja maitokuppi oli tietenkin taas tyhjä. Olin ”piilottanut” raksut eri paikkoihin: vähän ruokakuppiin, vähän enemmän palloon ja jonkun verran kolmanteen kerrokseen. Ja kaikki oli syöty! Jauhelihaan ei tietysti ollut sitten edelleenkään koskettu mutta syödyt sirkat olivatkin tarpeeksi hyvä yllätys yhdelle aamulle. saa nähdä miten paljon poika mahtaa tänä iltana painaa… Nyt taidan kokeeksi punnita A:n ruoka-annoksen myös.
Annoin Artturille 24g painavan aterian. Mikko yritti ottaa ruokailukuvia mutta A on vähän liian nopea liikkeissään meidän kuvaustaidoille. Ennen A:n ruokkimista vilkaisin myös kotelolaatikkoon ja siellä olikin juuri kuoriutumassa ensimmäinen koppiksemme! Se oli päästä rusehtava ja muuten aivan vaalea. Nyt vain odotellaan, että sen kaverit kuoriutuvat, että saadaan pian pikkumatoja!

Viikonlopun ostoksia...

On se vaan todella kivaa asua miehen kanssa! Siitä on toisinaan uskomattoman paljon hyötyä… Ensinnäkin viime viikonloppuinen hankintani: digitaalinen keittiövaaka. Vaa’assa on yksi ainoa nappi, josta se menee päälle ja jonka takana on tietenkin kaikki muutkin toiminnot.

Okei, aloitetaan alusta. Löysin lauantaina vaa’an miesten tiimarista mielestäni edulliseen 35 euron hintaan. Paketin ulkopuolella ei lukenut mitään taaraus toiminnosta mutta ajattelin pärjääväni ilman sitäkin. Pyöräilin tyytyväisenä kotiin: voisin vihdoin punnita Artun ja nähdä onko paino noussut. Patteri paikoilleen ja testaamaan. Punnitsin ensin pöydällä olevat kauppaostokset ja sitten vilkaisin myös vähän käyttöohjeita. Opin, että vaaka sammuu 30 sekunnin päästä käytöstä. Hyvä juttu, eivätpähän patterit kulu turhaan. Vaa’an voi myös säätää näyttämään painon joko grammoina tai paunoina vai mitä se oz tarkoittikaan. Kun painaa vaa’an ainokaista nappia, näyttöön vaihtuu grammat, paunat tms ja sen voi myös sammuttaa, täytyy vain päästää irti silloin, kun näytössä lukee haluttu asia. Jostain syystä suhtauduin jo etukäteen hyvin varauksellisesti tähän hankintaani ja kun näytössä oli valmiiksi grammat niin mitäpä sitä muuttamaan. Halusin kuitenkin kokeilla vaa’an sammuttamista nappia painamalla(totta kai kaikkea pitää testata!). Ja hupsis, sainkin paunat grammojen tilalle! Vaikka teinkin kaiken aivan oikein(mielestäni). Hmp, nappia pitää siis vain painaa niin kauan kunnes haluttu asia on näytössä. En kuitenkaan saanut näkymään kuin ne himputin oozeet. Sitten tuli aina vain OFF. Luin käyttöohjeet ainakin parikymmentä kertaa mutta ei missään lukenut, että mittayksikön valinta olisi jotenkin lopullinen.

Jouduin siis punnitsemaan Artturin paunoina ja laskutoimituksen jälkeen (vaa’assa onneksi lukee paljonko oz on grammoina) sain tulokseksi 200g! Vauva oli siis laihtunut meille tulonsa jälkeen 20g, mikä on hirveän suuri määrä jos satut painamaan muutenkin vain 220g. Olin hyvin huolissani ja päätin antaa Artturille oikein paljon matoja, että kasvaisi oikein isoksi ja terveeksi aikuiseksi.

Tämä kaikki siis tapahtui Miehen ollessa poissa kotoa. Artturi sai lauantai illasta lähtien suuren määrän matoja ja paljon raksuja. Olin tietenkin huolissani mutta uskoin sen johtuvan muutosta johtuvasta stressistä. Olin punninnut Artturin lauantaista lähtien yksin, ja aina vain vaaka näytti samaa. Eilen päätin pyytää Mikon katsomaan, saisiko hän vaakaan takaisin tutut grammat. Niinpä niin, vaa’an näyttöön tulee järjestyksessä tekstit oz, oz tare, off (tässä vaiheessa minulta meni homma pieleen kun sammutin vaana aina lannistuneena…) g ja g tare. Eli jos olisin malttanut painaa sitä nappia vielä vähän pidempään kun tosiaankin: ”sen voi myös sammuttaa, täytyy vain päästää irti silloin, kun näytössä lukee haluttu asia”. Eli olisi pitänyt sittenkin lukea ne ohjeet vielä 21. kerran… Ja kun punnitsimme Artturin nyt oikein grammoina, vaaka sanoikin 247g! eli joko oozeet eivät ole niin tarkkoja tai sitten joku meni laskelmissani sekaisin. Pääasia kuitenkin, että Artturin painoasia on kunnossa!

Toinen asia, missä Miehestä on ollut lähiaikoina suurta hyötyä, on Arturin talon remontointi. Kun ei ne naulat aina mene itseltä ihan suoraan tai ei aina muuten tule ajateltua asioita loppuun asti… Talo olisi jo muuten aivan valmis, mutta mattoteippi, jolla kiinnitän ramppien matot, loppui kesken. Tarvitsisin sitä enää ihan vähän mutta minkäs teet, loppu on. Nyt Artturilla on kuitenkin jo kolme kerrosta, ja neljännen kerroksen ramppi ihmeteltävänä. Ja lämpömatto! Sen ostin samalla kuin vaa’ankin ja sen sain sentään itse asennettua paikoilleen.

Ai niin, ostin Artturille viime viikolla aktivointipallon. Laitoin raksut kokeeksi sinne. Menin ensimmäisenä nukkumaan mutta oli pakko kömpiä katsomaan, kuka sillä pallolla oikein leikkii. Kuului mahdotonta kolinaa ja olin aivan varma, että Mikko testaa sitä mutta se olikin nälkäinen Artturi. Tämän painosotkun takia olen tarjoillut suuren kasan raksuja suoraan ja helposti saatavana kupista. Nyt voisi taas kokeilla palloa kun siili onkin kasvanut hyvin. Koska muu ruoka ei edelleenkään maistu, luulen, että matoannos saa pysyä aika suurena toistaiseksi.

Samaiselta pallonhankintareissulta ostin myös kuivattuja kuoreita kokeeksi. Ajattelin, että tuttavien kissa voi syödä ne, jolleivat maistu Artturille. Ne sattuivat kuitenkin olemaan suuren suurta herkkua heti matojen jälkeen ja rouske vaan kuuluu kun fisu häviää siilin suuhun.

Perjantaina olivat tulleet myös netin kautta tilaamani ruuat. Ensimmäisenä iltana laitoin muutaman sirkan ja silkkiperhosen toukan kokeeksi ja ne olivatkin hävinneet melkein kokonaan aamuun mennessä. Laitoin saman tien loput ötökät pakastimeen mutta ne eivät ole pakastettuina kelvanneet valitettavasti juuri ollenkaan. Tilaamani raksut sen sijaan kelpaavat yhtä hyvin kuin entisetkin. Ja se korkealaitainen kuppi jonka tilasin, josta matojen ei pitäisi päästä karkuun – se on aivan samankorkuinen kuin vanhakin. Joten taidan edelleen tarjoilla madot yksittäin suoraan suuhun.

Koteloita on tällä hetkellä 21 odottamassa kuoriutumista. Siivosin vihdoin jääkaapin yläkaapin niille, siellä on ötököiden mieliksi pimeää ja lämmintä. Jotkut kotelot ovat jo aivan kuin hieman auenneet, jospa siellä kohta olisi koppiksiakin. Kaikki kotelot ovat ainakin vielä hengissä. Jos niiden ”pyrstöön” koskee, ne heiluttelevat itseään, kai joku puolustusreaktio.

Mikon kaveri kävi äsken tuomassa unohtamani shampoot ja samalla tapasi ensi kertaa Artturin. A olikin hereille mutta aika uninen, kun nostin hänet ihmeteltäväksi. Pitkään hän ei kerinnyt Arttuun jäädä tällä kertaa tutustumaan. –Ja aika hyvä niin, niin ei saanut tutustua myös Artturin purukaluston terävyyteen. Olin laittamassa Artturin takaisin kerrostaloonsa kun muistin, etten ollut tarkistanut tassujen likaisuutta. Otin A:n takaisin syliin selälleen ja hyvin hän esittelikin puhtaat tassunsa. Mutta sitten poika tahtoi takaisin jaloilleen ja sitten kävi suoraan kiinni käteen eikä meinannut päästää irti ollenkaan. Nenään näpäytyskään ei auttanut asiaa, A meni vain palloksi ja minun käteni oli tietenkin siellä sisällä… Sain irrotettua vihdoin käteni ja tällä kertaa A ei todellakaan saanut matoja palkaksi hienosta käytöksestä! Taisi vaan ajatella, että siitäs sait kun tulit kesken kaiken herättämään! Olin kyllä hyvin harmistunut, kun olin jo mennyt vähän kehuskelemaan sillä, ettei Artturi enää minua pure (eilen piti vain vähän maistaa kun oli hajuvettä). Toisaalta, mitäs häiritsin toista kesken unien ja kiusasin vielä tassutarkistuksella.

Matouutisia

Matouutisia: aamulla löysin jauhisten seasta ensimmäisen kotelon! Se oli aivan pikkuruinen. Kaivelin koko matorasian sekaisin mutta enempää niitä ei vielä löytynyt. Laitoin kotelon pikkurasiaan, johon lisäsin vähän ruokaseosta. Siirrän sitten isompaan purkkiin kun on kuoriutunut.

Syötin eilen nukkumaan mennessä Artturille vielä matoja. Vähällä oli, etten uskaltanut tarjota A:lle ostamiani jättiksiä mutta onneksi kokeilin. Mato kiemurteli inhottavasti pinseteissä ja pinsettien suuri koko ei haitannut yhtään. Laitoin madon taas Arthurin putken päähän ja siitä se joutuikin suoraan siilin kitaan. Mahtava rouskutus ja maiskutus kuului kun Artturi pisteli madon menemään. Täytyy varmaan vaan opetella sietämään niitä isojakin matoja.

Artturi oli muutenkin syönyt eilen oikein hyvin. sirkat (2 kappaletta, pakasteesta pilkottuja) olivat hävinneet pientä murua vaille kokonaan. Myös raksu- (40 muroa) ja maitokupit olivat aivan tyhjiä. Jauhelihaan ei edelleenkään ollut koskettu. Pääasia on kuitenkin, että sippe ylipäätään syö ja madot näyttää ainakin maistuvan oikein hyvin. Siivosin aamulla jolloin Artturikin tuli vähän katsomaan kuka hänen uniaan häiriköi. Nyt voin antaa hänen nukkua illan matotarjoiluun asti.

No niin, juuri kun olin päättänyt olla häiritsemättä Artturia ennen matoateriaa, hän päättikin herätä itse päivällä. Istuin koneen ääressä kun kuulin rapinaa Arthurin laatikosta. Siellä hän taas kuopsutteli hiekkaa. Houkuttelin Artturin madon avulla pois laatikosta ja tarkistin, ettei tassuihin ole tarttunut hiuksia. Ajattelin samalla siivota hiekkalaatikon ja päästin A:n hengailemaan eteisen lattialle. Artturi innostui tutkimaan oikein kunnolla paikkoja. Varsinkin listat ja kaapit kiinnostavat kovasti. Kaappiin vaan ei pikku mies vielä aivan päässyt. Säikäytin hänet taas naurullani kun A kovasti yritti päästä kaappiin. Ensin noustaan kahdelle jalalle seisomaan ja sitten riiputaan alalaidassa ja yritetään päästä ylös. Artturi pyllähti aina istualleen lattialle. Ja ei kun kokeilemaan uudestaan…

Isä kylässä

Minä en sitten millään voi olla välillä kurkkaamatta, että onhan Artturi putkessaan nukkumassa. Vaikka tiedänkin, ettei se voi muuallakaan olla. Aamulla ajattelin kurkistaa ihan pikkuisen ja siivota sitten pissit hiekkalaatikosta. Arthur heräsikin minun touhuiluuni ja joutui taas syliin. Tarjosin kuitenkin madon hyvitykseksi. (Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta ja niin edelleen…) Artturi juoksenteli taas vähän eteisen lattialla mutta poika on jo oppinut, mistä pääsee takaisin omaan kotiin. Ongelmana on vain hieman pitkä pudotus talosta lattialle ja toisin päin. Oman pihan ja talon väliä A liikkuu hyvin mutta rappu talosta eteiseen ja takaisin taloon on vähän ongelmallisempi.

Siivosin talon ja pihan kunnolla noin viiden aikoihin. Isäni oli tulossa katsomaan siiliämme joten pitihän Artturin kotia vähän siivoillakin. A heräsi taas ääniini ja tuli katsomaan, mitä oikein touhusin. Uusi siivousharja tuoksui hyvin mielenkiintoiselle. Askartelin Arthurille viinilaatikosta toisen pesän. A ei kuitenkaan pitänyt sisustuksesta, kankaita oli pesässä ihan liikaa joten hän joutui itse puuttumaan järjestelyihin ja poistamaan yhden kankaan. Pesä tuoksui myös hyvin kiinnostavalle mutta oma putki oli kuitenkin edelleen paras paikka unille.

Isä piti Artturia hyvin hauskannäköisenä, mitä hän tietenkin onkin. Jatkuvasti väpättävä nenä ja jättisuuret korvat tekevät pikkukaveristamme suorastaan vastustamattoman suloisen. Haluaisin pitää Artturia miltei koko ajan sylissä mutta eihän lapsen unia saa koko ajan häiritä. Tänään en ole saanut kuin pienen puraisun vaikka olenkin pitänyt Arthuria paljon sylissä. Sen sijaan Mikko sai kokea A:n koko hammaskaluston sormessaan!

Matorintamallakin tapahtui tänään uutta. Kävin ostamassa jauhomatoja lisää. Tällä kertaa sain ne mukavasti muovirasiaan pakattuna. Näyttivät kamalan pieniltä kotona syötettyihin verrattuna mutta eivätköhän ne kasva kun saavat mönkiä rasiassa muutaman päivän. Ostin myös kokeeksi viisi jättistä! Ne ovat aika kammottavia, tuntuvatkin pinseteissä ihan kovilta ja ovat todella suuria. Olen kuitenkin päättänyt, että siilin omistajana minulla on velvollisuus ruokkia Arthuria mahdollisimman hyvin ja mielellään luonnollisella ja elävällä ravinnolla. Joten ei auta kuin totutella ajatukseen. Saatan kuitenkin laittaa ötökän jääkaappiin rauhoittumaan ennen tarjoilua. Ja saattaa olla, etten jätä sitä vahtimatta Arthurin kuppiin. :D
Kokeilin muuten tänään ensimmäistä kertaa verkkokaupasta tilaamista. Tilasin Artturille sapuskaa, sirkkoja ja silkkitoukkia säilöttyinä. Ja lisäksi korkeareunaisen kupin, jossa luulen jopa jättisten pysyvän karkaamatta. Sapuskat tulevat ilmaisena kotiinkuljetuksena perjantai-iltana.

Ja isä toi myös Villen entisen akvaarion/ terraarion. Tarkoitus olisi laittaa sinne ELÄVIÄ sirkkoja mutta sitä täytyy vielä vähän miettiä… Pyysin eläinkaupassa saada nähdä sirkkoja. Ne olivat melkoisen isoja ja vilkkaita otuksia. Yksi vaihtoehtohan olisi myös pakastaa ne. Ehkä vaan totuttelen vähän aikaa noihin jättiksiin ensin.
Käyn vähän väliä tarkistamassa, että jättikset on rasiassaan. Ne vaan hautautuvat pohjan ruokiin niin tehokkaasti, ettei voi olla varma, että kaikki viisi ovat tallessa. Täytyy siis tarkistaa, että rasia on ehjä! Onneksi ostin tänään jättipinsetit elävän ruuan tarjoiluun. Ne ovat ainakin 25 cm pitkät. Lyhyemmätkin olisivat kai riittäneet, mutta valikoimaa oli huonosti tarjolla. Eläinkaupassa pinsetit maksoivat yli 20 euroa! Kävin sitten matopurkkien ja ruokaostosten kanssa ”miesten tiimarissa” ja selvisin vain neljällä eurolla. Eipä tarvitse laittaa kättään kovin lähelle ötököitä! Pikkujauhikset tuntuvat muuten nyt aivan kivoilta noihin isoihin verrattuna.

Uuteen kotiin totuttelua

Tänään olin koko päivän kotona ja ajattelin, että näenpähän milloin poika heräilee. Mutta eipäs vain herännytkään. Siivosin Artturin alueen viiden maissa enkä voinut olla kurkkaamatta putkeen. Silloin poika valpastui ja tuli jopa uteliaana katselemaan mitä puuhasin. Artturi teki ensimmäisen tutkimusmatkansa eteisen lattialla eikä ollut edes imurista moksiskaan. Huomasin, että kakkoja löytyy aina samasta paikasta putken vierestä, joten siirsin pienen hiekkalaatikon sinne. Kovasti oli poika innoissaan hiekkalaatikosta, siellä piti käydä usein ja potkia oikein paljon hiekkaa.
Menimme herättelemään Artturia syömään kahdentoista aikoihin. Mikko tarjoili matoja pinseteillä putken päähän ja Artturi nappasi ne sieltä. Otin Artturin syliin vielä hetkeksi, että se tottuisi minun hajuuni. Sen jälkeen poika kömpi taas suoraan putkeensa nukkumaan mutta nyt hän jaksoikin nousta jo 00.45. Jospa A rupeaisi heräämään vähitellen aiemmin.

Sunnuntai

Poika heräsi taas samaan aikaan, puoli kahdelta. Jussi varsinkin oli harmistunut kun Artturi vaan nukkui ja nukkui ja heräsi silloin kun me olimme menossa nukkumaan. Seurasimme taas oman pihan tarkkailua ja nopeita lenkkejä juoksupyörässä. Uskomatonta miten kovaa vartaloltaan lyllerön näköinen siili pääseekin juoksemaan. Artturista taitaa tulla vielä urheilijasiili. Tällä kertaa syöntinäytös jäi välistä kun oli pakko kömpiä nukkumaan.

Tänään Jussi lähti takaisin Kuopioon. Herättelin taas Artturia vähän syömään ja syliteltäväksi. Välillä sormeni joutuvat vielä siilin kitaan mutta toisinaan Artturi vain nuuhkii kiltisti. Katsoimme vielä dvd:eitä illalla ja halusin valvoa siihen asti kun poika herää. En kuitenkaan kovin kauaa pysy hereillä siihen kellonaikaan. Joskus yhdentoista maissa olisi mielestäni vielä ok aika herätä mutta puoli kaksi on liikaa. Kun menen taas töihin en todellakaan voi valvoa siihen aikaan. Mutta jospa tämä olisi vain alkujärkytyksestä johtuvaa väsymystä.

Ai niin! Jauhomatoja karkuteillä! Tänään laitoin Artturin kuppiin matoja, sirkkoja, jauhelihaa ja hedelmäsosetta. Ajattelin, että madot vähän pulskistuvat lisää kun saavat samalla juoda vähän sosetta. Nukkumaan mennessäni kävin vielä tarkistamassa Arthurin kodin ja huomasin pehmosiili Matin päällä yhden madon! Laitoin sen pinseteillä takaisin kuppiin (kauhistuneena) ja laskin, olivatko kaikki madot kupissa. Kaksi puuttui. Yritin suhtautua asiaan rauhallisesti, madot tuskin olisivat päässeet Artturin aitausta pidemmälle ja A söisi ne varmasti sieltä. Tai jos ne olisivat mönkineet jonnekin kauemmas, ne kuolisivat ruuan puutteeseen. Ravistelin kyllä ”vähän” vaatteitani ja suljin visusti makuuhuoneen oven perässäni…

Siili on saapunut!

Arthur on sitten saapunut uuteen kotiinsa! Aika aralta poika vielä tuntuu mutta ihmekös tuo kun äkkiä joutuu pois omasta kodista ja kauas turvallisista tuoksuista. Eikä veljiäkään näy missään.

Eilen omassa kodissaan Arthur ei ollut yhtään niin kiinnostunut meille muuttamisesta kuin viime kerralla. Nyt hän vain pureskeli minun kättäni ja livisti stereokaapin alle, josta häntä ei edes mahtunut ottamaan pois. Onneksi kasvattajaäiti Aime sai houkuteltua pojan pois sieltä.

Vanhassa kodissaan Arthur oli hyvin vilkas ja reipas pieni mies. Meille tullessaan hän olikin yhtäkkiä arka ja pelokas. Sylissä hän silti viihtyy ja antaa rapsutella rauhassa mutta kaikki yllättävät äänet saavat hänet juoksemaan juoksupyörän taakse piiloon. Kuitenkin uteliaisuus voitti ja niin hän lähti tutkimaan uutta reviiriään. Artturi kipittelin ensin ”pihallaan”, kävi tutustumassa hiekkalaatikkoon, juoksupyörään ja fleecekankaisiin. Hyvin pian hän kuitenkin huomasi kerrostalonsa pyöreän oven. Me siirryimme varovasti katsomaan mitä mieltä hän on uudesta talostaan. Olin sijoittanut alakertaan ohuesta superlonlevystä ja fleecestä tekemäni putken. Sinne meidän pikkuruinen siilimme katosikin. Hän tunsi olonsa heti niin kotoisaksi (tai sitten päinvastoin niin pelokkaaksi), että päätti ottaa torkut. Me jäimme vain hölmistyneenä katsomaan, että nukkumaankos se heti rupesi. Niinpä niin ja siellä poika nukkuikin sikeästi. Me kerkesimme laittaa ruokaa ja pelailla. Välillä aina mietimme, että jokohan sitä kehtaisi käydä herättelemässä. Yhdentoista maissa en enää malttanut odottaa vaan päätin koettaa Artturin syöttämistä. Kaivoin isoimpia matoja purkista jo melkein rutiinilla :). Pidin Artturia hetken sylissä mutta sitten hän juoksi takaisin nukkumaan. Pöh.

Artturi heräsi itsenäisesti puoli kahden aikaan. Seurasimme pitkään kun hän tutustui uuteen kotiinsa. Vähän juoksua eteenpäin ja sitten pitikin pysähtyä tarkastamaan onko turvallista jatkaa matkaa. Saimme myös matojensyöntiesityksen. Kyllä minä kykenen jauhomatoja käsittelemään kun tiedän, mikä maiskutus niiden syömisestä lähtee! Myös juoksupyörää Arthur kävi kokeilemassa. Mikko joutui kuitenkin poistamaan sen aamuyöstä kun se piti niin kamalaa meteliä ja siitä puuttui ruuvikin, joka pitäisi pyörän tarpeeksi kireällä.

Tänään herätin Artturin aamulla, kun Mikon veli oli käymässä. Pojat lähtivät lenkille ja Artturi jatkoi tutustumista taloonsa. Päätimme olla herättämättä vauvaa illalla mutta yritin kuitenkin tarjota hänelle ruokaa.

Matoja purkissa

No niin! Nyt on matoja purkissa möyryämässä. :) Hyvin näyttävät viihtyvän kaurahiutaleseoksessa.

Vähän kyllä arvelutti ja täytyi vielä myyjältä varmistaa, että pysyväthän ne IHAN varmasti muovipussissa jos laitan sen reppuun kotimatkan ajaksi. Pysyiväthän ne onneksi. Oli oikeastaan kiinnostavaa ja tietysti myös hieman karmivaa ravistella matoset pussista rasiaan. Hauskalta kuitenkin näytti se möyryäminen, mikä purkissa alkoi. Olivatkohan raukat olleet eläinkaupassa nälissään?

Edelleen kyllä toivon kovasti, että ne sitten myös pysyvät tuolla muovirasiassa. Tähän asti luulen kykeneväni sulattamaan tämän asian. Mutta enhän minä ole vielä edes nähnyt livenä jättiksiä tai saati sitten sirkkoja!

Nyt täytyy kiiruhtaa hakemaan Jussi junalta. Harmi, etten varmaankaan kykene tänä viikonloppuna omistautumaan kovin paljon hänen reissuunsa kun meille tulee tänään siili!!! :D
Jipii, enää noin 3,5 tuntia!!!

IIK! Ötököitä!!!

Olin imuroimassa kun täytyyhän sitä nyt olla siistiä kun Arthur vihdoin saapuu. Siirsin puuarkkua olohuoneessa ja sen alta mönki ainakin näin ----------------- pitkä koppakuoriainen. Eikä meillä todellakaan ole vielä siiliä – enkä käynyt eilen ostamassa jauhomatoja!

Kovasti ötököiden kasvatuksesta lähiaikoina opiskelleena olin heti aivan varma, että tämä on nyt jauhomadon koppakuoriainen. Jos olisin malttanut suhtautua asiaan rauhallisesti, olisin laittanut sen purkkiin ja tarjonnut illalla siilillemme. Paniikki kuitenkin voitti ja nitistin sen heti. Lievästi sanottuna ällötti sen jälkeen. Täytyisikö minun nyt rynnätä kaivamaan kaikki kuiva-aineet syyniin, että tietäisin mistä se on peräisin ja onko niitä lisääkin. Koska kiire oli kuitenkin kova, jatkoin imurointia miettien kuumeisesti mitä tekisin. Hätkähtelin koko ajan ja olin varma, että koppikset ovat kimpussani.

Yritin ajatella järkevästi. Minulla ei ole kuiva-ainekaapissa mitään liian vanhaa. Matoja olisi pitänyt ilmaantua paljon ennen koppakuoriaista, mutten ollut törmännyt ötököihin kesän jälkeen. Muistin äkkiä eilen sisään tuodun puhallushiekkapussin. Jospa koppis olikin tullut sen mukana sisällä ja herännyt lämpimässä yön aikana. APUA! Minähän olin ajatellut fiksusti sijoittaa sen vaatekaappini alahyllylle, että se olisi helposti aina saatavilla. IIK! Minä en todellakaan halua parisenttisiä koppakuoriaisia vaatekaappiini! Juoksin kaivamaan pussin kaapista ulos ja vein sen suoraan varastoon. Yritin katsella kaappiin muttei siellä mikään näyttänyt kipittävän… Kiire työhaastatteluun esti minua purkamasta koko kaappia ja tarkistamasta asiaa.

Kiireestä puheen ollen, on paras mennä jatkamaan siivoamista. Täytyi vaan tulla heti kertomaan tämä järkyttävä kokemus. Ja minä olen nyt iltapäivällä menossa ostamaan niitä matoja. Mitähän tästä oikeasti tulee?

Odottelua

Huomenna on Se Suuri ja Kauan Odotettu Päivä!

Koti on valmis hiekkaa, fleecejä ja leluja myöten. Vain ruoka (eli madot ja sirkat) puuttavat –ja tietenkin itse talon asukas.
Sahasimme Arthurille pyöreän oviaukon ulos kerrostalosta. Se onnistui yllättävän hyvin vaikka oletin siihen menevän useampiakin tunteja. Hioimme oviaukon sileäksi ja minä vedin siihen vielä ohuen lakkakerroksen.

Suunnittelemani ramppien kiinnityssysteemi osoittautui kuitenkin kokeilemisen arvoiseksi ja tukevaksi. Kiinnitimme rampin ensimmäisestä toiseen kerrokseen. Kokeilemme ensin, pääseekö Arthur ylös ja jos systeemi on hyvä, kiinnitämme loputkin. Onneksi edes joku ajattelee täällä järkevästi, niin ei tarvitse kaikkia ramppeja ja stoppareita repiä irti jos siili ei pystyisikään kulkemaan rampista ylös.

Teimme Arthurille vielä melko suuren pihan. Tämä vaati kirjahyllyn kolmasosan siirtämistä makuuhuoneeseen mutta olihan siellä tilaa… Olin onnistunut ostamaan lattiaksi juuri oikean kokoisen palan muovimattoa (se tosin haisee kummalliselle). Seinät teimme Mikon vanhan kirjahyllyn takaseinästä ja kiinnityksenä on ruma mutta toimiva ilmastointiteippi. Seinät ovat vain 30 senttiä korkeita joten täytyy vain toivoa, ettei Arthur osoittaudu kovaksi kiipeilijäksi.

Roskiksesta dyykkaamani muovilaatikko näyttäisi olevan oiva hiekkalaatikko. Siinä on ainakin tilaa kaivella ja ottaa hiekkakylpyjä. Sijoitin talon toiseen kerrokseen vielä toisen pienemmän hiekkalaatikon. Toivomme kovasti, että Arthur oppisi niitä käyttämään. Fleeceputki pitikin sijoittaa alimpaan eikä ylimpään kerrokseen (kuten olin suunnitellut) koska ylös ei mene vielä ramppeja.

Tämän remontoinnin jälkeen ei voida kuin HYVIN kovasti toivoa, että Arthur pitää uudesta talostaan. Sen verran aikaa ja rahaakin on kerrostalon rakentamiseen laitettu, että olisi kurjaa jos siilimme pitäisi enemmän lattian tasalla juoksentelusta…

Huomiselle minulle vielä jäi mutterin ostaminen juoksupyörään ja ruokien ostaminen. Alkuperäinen suunnitelmani oli hakea matoja ihmeteltäväksi jo tälle illalle mutta remontointiin upposi paljon aikaa. Viimeisenä huuhdoin vielä (jo aiemmin pestyt) ruokakipot kuivumaan, että ovat sitten huomenna puhtaana ja valmiina käyttöön.

Sitten pitäisi vielä onnistua yksi vaikea asia: nukkua kunnolla viimeisenä yönä ennen siilin tulemista. Jännittää jo valmiiksi. Huomenna täytyisi selviytyä vielä työhaastattelusta ennen kuin voi täysin omistautua siilin muuttamiseen kotiimme. Ja nyt kokeilemaan sitä nukkumista…

Siilitalon rakentamista

Vielä 3 päivää. Vaikka olen yrittänyt saada Mikon töihin jo aiemminkin, vasta tänään jatkoimme siilitalon remonttia. Emme saaneet kovin paljon aikaiseksi kun jo huomasimme, että ensin tarvitaan vierailu rautakauppaan. Onnistuin kuitenkin saamaan päähäni siilitalon yläkerran lattialevyn. Suurta kuhmua ei taida onneksi tulla. Nyt talon ovet voi sentään avata ilman, että tarvitsee pelätä hyllyjen putoamista alas. Huomenna menemme hankkimaan rimaa hyllyjen ja ramppien kiinnittämiseen, mutterin juoksupyörään ja jotain viritelmiä vielä sinne sun tänne… Puhallushiekkaakin täytyy muistaa hankkia.

Taisin myös vähän mokata sahaamalla pisimmän rampin puoliksi. Se olisi ehkä ollut tarpeeksi pitkä alimpaan kerrokseen laskeutumiseen. Mutta nyt se on joka tapauksessa kahtena kappaleena joten ei auta muu kuin pysyä aiemmassa (huom. Minun) suunnitelmassani rakentaa välitasanne alakertaan. Sitten pitäisi vielä tehdä oviaukko talosta pois. Saa nähdä miten sekin tehdään…

Siilifoorumilta ei löydy enää juurikaan uutta asiaa minulle, olen lukenut jo lähestulkoon kaiken. Sen sijaan olen nykyään siirtynyt kuvagalleriaan. Harmi vain, että eepeet ovat niin harvinaisia, vain muutamalla on kuvia ep siileistään. Vaikka ovathan nämä paljon suloisempia hassunkurisine korvineen. Olen hyvin täydellisesti vakuuttunut siitä, että juuri ep on meille paras siili. Jack, tai siis tuleva Arthurimme :)

Siilivauvoja katsomassa

Vihdoin eilen koitti se kauan odottamani päivä: näkisin tulevan siilivauvani, egyptiläisen pitkäkorvasiilin! Olimme sopineet, että menisimme tapaamaan tulevaa perheenjäsentämme seitsemän aikoihin. Olisin kuitenkin ollut valmis lähtemään jo heti aamulla. Olimmehan me ennenkin tavanneet siilejä ja tuffareissa jopa pari luovutusikäistä pienokaistakin mutta tämä onkin Se siili.

En edelleenkään hallitse gps-laitteen käyttöä joten suunnistin jälleen kerran risteyksen ohi. Harmistuttaa aina kovasti kun näen kartasta, että tuo se olikin se risteys mistä piti kääntyä… Mikko jaksaa edelleen kuitenkin uskoa, että minä oppisin sitä laitetta käyttämään. Luulen kyllä, että minulle sopisi paljon paremmin tavallinen perinteinen paperille painettu kartta, jota ei voi zoomailla koko ajan. Ärsyttävää kun ei näe kartasta kerralla kuin pienen alueen.

Loppumatka sujui onneksi ilman eksymisiä. Kartanlukemishankaluudet olivat vieneet huomioni niin, etten enää jännittänyt. Pääsin leikkimään neljän maailman söpöimmän siiluraisen kanssa. Joku näistä söpöläisistä muuttaisi meille mutta miten ihmeessä osaisin valita? Yhden siileistä kasvattajat olivat päättäneet pitää itse mutta vielä oli kolme veljestä valittavana.

Pikkuruinen Jack viihtyi hyvin sylissäni. Hän päätti melkein alkajaisiksi ryömiä villatakkini hihaan. Naureskelimme, että hän varmaankin olisi innokas muuttamaan meille. Joe kyllästyi meihin aika pian ja meni takaisin unten maille. Averell taas ihastui riisumaani villatakkiin ja meni sen alle unille. Jack ja William sen sijaan olivat hyvin vilkkaita ja touhukkaita.

Keskusteltuamme siileistä ja siilien hoitamisesta pitkään, tuli taas puheeksi, minkä siilin haluaisimme omaksemme. Jack oli jälleen sylissäni ja hän tuntuikin kaikkein suloisimmalta, ihan kuin heistä olisi oikeasti voinut ketään toisen ylitse nostaa. Päädyimme siis Jackiin ja lähdimme kotiin odottamaan malttamattomana tulevaa siilinhakureissua (siis minä varsinkin..)

Seuraava yö menikin ensin siiliunia katsellessa ja sitten valvoessa. Heräsin keskellä yötä enkä saanut enää unta kun rupesin miettimään mitä kaikkea siilitalolle pitää vielä tehdä ja mitä tulevalle vauvallemme täytyy hankkia. Ja missä vaiheessa lakkaisin hyllyjen päädyt. Entä milloin olisi mentävä ostamaan matoja ja muita öttiäisiä. Kerkesinpä miettiä vielä vähän ideointivaiheessa olevaa tauluakin, vaikkei se liitykään mitenkään siileihin. Tänään on sitten ollut hyvin väsynyt päivä. Ystäväni sanoi chatissä, että sittenhän sitä tuleekin valvottua, kun siili oikeasti muuttaa meille. Sehän valvoo yöllä ja täytyyhän sitä seurata mitä vauva touhuaa yksinään… Nyt täytyisi kuitenkin ”unohtaa” siiliasia vielä viikoksi ja keskittyä muihin asioihin. Tosin täytyyhän tässä ehtiä tekemään vielä pientä remonttia. Jokohan olisi liian aikaista laskea, montako tuntia on siihen, että voidaan lähteä hakemaan vauvaa kotiin? Päiviä on kuitenkin vielä kahdeksan. Jospa katsoisin edes valokuvat vielä läpi…