Thursday, January 24, 2008

Onnistunut treffi-ilta


Nessu oli vihdoin suostuvainen Artturin vikittelyille. Mirka oli meillä vierailulla ja pääsi katselemaan livenä ”luontodokumenttia” :) Aluksi saatiin taas toimia erotuomareina ja kerran Artturi rääkäisi taas kamalasti Nessun purressa. Näytti kuitenkin, että siilejä ei kannata aivan vielä erottaa tänä iltana. Tuttu kuvio taas: ensin hurjasti pyörimistä toistensa ympäri ja parittelun jälkeen heti hurjaa jahtaamista ympäriinsä, pelastin Nessun taas omaan aitaukseensa turvaan.

Illalla huomasin Artturin taas hieman aristavan tassuaan. Vein A:n pesulle, otsasta löytyi tuore vaahtis niin pestiin pitkästä aikaa piikitkin. En tiedä mistä Artturi on vaahtistellut, en ole antanut sille mitään uusia herkkujakaan. Laitoin tassuun taas lääkepuuteria. Nyt myöhemmin tassu ei näyttänyt niin vaivaavan tai sitten oli muuten vaan niin vauhti päällä, ettei muistanut edes tassua varoa. Äsken ruokin Artturin ja otin siilin olkapäälle ihmettelemään. A jaksoi olla tosi nätisti sylissä, ei Nessu näköjään kokonaan Artturin päätä sekoita. Kiva juttu ensi viikkoa ajatellen, silloin ei ole tarkoitus enää jatkaa treffejä.

Luulen, että yritetään saada siilit parittelemaan vielä kerran. Toisaalta aiemmilla treffeillä pari kertaa on riittänyt Nessun raskaaksi tulemiseen. Muistelen kyllä, että viimeksi kolmatta kertaa yritettäessä myös Artturi oli menettänyt mielenkiintonsa Nessuun eikä vain toisinpäin. Voivatkohan siilit tietää, milloin naaras on raskaana?

Alan kyllä vähitellen uskoa, että Nessulla on joku kuukautiskiertoa vastaava rytmi kun treffit näyttävät menevän aina saman kaavan mukaan: pari iltaa äksyillään ja kolmantena päivänä päästään asiaan. Pitäisi ehkä hankkia Nigel Reeven siiliopus ja katsoa, sanotaanko siinä tuosta mitään. Tänään saa kyllä huokaista helpotuksesta, että treffit ovat onnistuneet tähän mennessä yhtä hyvin kuin aiemminkin.

Wednesday, January 23, 2008

Sylisiili Nessu


Tänään treffit sujuivat eiliseen malliin, tai vielä huonommin. Kovin kauaa en viitsinyt edes pitää siilejä yhdessä kun koko ajan sain olla irrottamassa Artturia Nessu hampaista. Artturi säntäili ympäriinsä ihmeissään kun nostin Nessun pois ja A yritti hyökätä mm. jalkojeni kimppuun.

Nessu on rapsutellut itseään paljon ja suihkutin vähän Humilac-suihketta piikkien väliin ja kylkiin. Nessu antoi tehdä tämän toimenpiteen paljon mieluummin kuin Artturi. Pidin Nessua pitkään sylissä, silittelin vähän piikeistä ja kävelin ympäriinsä jutellen sille. Välillä tuli äkäistä tuhahtelua mutta palloksi ei menty edes siinä vaiheessa, kun laitoin käden mahan alle. Luulin, ettei Nessu viihdy yhtään sylissä! Tassutarkistuksen teen samoin kuin Artturillekin, eli käännän siilin selälleen. Nessu arastelee vielä sen verran, että olen käyttänyt pillars-säilykematoa houkuttimena. Nessu ojentaakin jalat nätisti esille eikä rimpuile heti pois kuten A.

Kun sylissäpitäminen ja silittely onnistui noin hyvin, uskaltauduin tarjoamaan pikkumadot kädestä kuten Artturillekin. Aluksi jännitti, että nyt tulee kyllä hampaita mutta kukas sitä nyt kämmeniä järsisi jos siinä on myös matoja vieressä.

Huomasin juuri, että olen ihan unohtanut kertoa, että Artturista meinasi tulla filmitähti. Myrsky -elokuvaan etsittiin siiliä kuvauksiin. Artturin korvat olivat tällä kertaa esteenä: elokuvan trailerissa esiintyi jo valkovatsasiili ja valkovatsat ovat kuitenkin melko erinäköisiä kuin eepeet. Luulen myös, että siilin osa elokuvassa oli pieni sivurooli ja Artturi olisi saattanut olla rooliin vähän liian eksoottisen näköinen. Elokuvaan haettiin kuitenkin rohkeaa siiliä ja rohkeutta ainakin olisi löytynyt!

Tuesday, January 22, 2008

Kolmas treffipäivä




Aamulla herätessäni löysin Nessun olohuoneen lattialta repustani. En ollut edes ehtinyt tarkistaa, ovatko siilit siellä missä pitääkin kun puhina paljasti Nessun uuden pesäkolon. Ongelma vaan oli, kuten voi arvata, että reppu oli aitauksen ulko-eikä sisäpuolella! Olin rakentanut aitauksen eilen illalla niin, että nurkkaan oli selvästi jäänyt siilinmentävä kolo. Nessuraukka ei kuitenkaan ollut löytänyt takaisin pesäänsä ja siili oli tosi nälkäinen nostettuani hänet takaisin aitaukseen.

Treffit sujuvat tänään yhtä hyvin ts. yhtä huonosti kuin ensimmäisenä iltana. Nessua kiinnostaa kaikki muu paitsi Artturi ja Artturi seuraa perässä kuin perävaunu tosiaankin. Äsken Nessu meni juomaan ja Artturi änkesi Nessun mahan alle niin, että Nessun takajalat olivat ilmassa. Rouva siili ei antanut sen häiritä vaan jatkoi veden latkimista.

Tässä on taas pari kuvaa tämäniltaisilta treffeiltä. Istuva siili on Nessu, selvästi hyväksi havaittu tapa sanoa, että tänään ei treffailut kiinnosta.

Monday, January 21, 2008

Rakkautta ilmassa




Kuten otsikkokin kertoo, tänään treffailu sujui romanttisemmissa merkeissä kuin eilen.

Artturi oli hereillä yhdeksän maissa ja herättelin Nessun houkuttelevalla matoaterialla. Laskettuani Nessun eteisen lattialle Nessu kipitti heti Artturin hiekkalaatikkoon ja Artturi syöksyi perästä. Korjailin Nessun aitausta olohuoneessa ja hiekkalaatikosta kuului kova hiekan pöllytys ja rapina. Olin jo hiipimässä katsomaan kun Artturi rääkäisi Nessun purressa lujaa. Työnsin fleecellä suojatut kädet äkkiä laatikkoon ja nostin lähimmän siilin pois. Sen jälkeen tukin hiekkalaatikon oven, parempi pitää siilit lattialla jolloin pääsen erottamaan ne toisistaan helpommin. Jäin lattialle fleecen kanssa tarkkailemaan tilannetta valmiina hyökkäämään väliin.

Tänään Nessu oli myös kiinnostunut Artturista eikä vain tutkaillut paikkoja. Muutaman kerran jouduin vielä syöksymään väliin mutta nyt siilit eivät enää juosseet kilpajuoksua pitkin lattioita vaan kiersivät toisiaan ympäri. Vihdoin siilit pääsivät asiaankin mutta melkoista touhua se kyllä on näin ihmissilmin.

Parittelun jälkeen alkoi taas hurja juoksu kun Artturi jahtasi Nessua. Nostin Nessu raukan pois Artturin luota ja jätin Artturin juoksentelemaan yksinään ympyrää. Kävellessäni eteisessä Artturi syöksähteli luokse ja puhisi kovasti. Annoin A:n jäähdytellä tunteitaan hetken rauhassa. Tarjosin porkkanasosetta äsken ja A oli jo melkein oma itsensä. Nessu meni iltaunille vielä.

Artturin hieman rauhoituttua yritin tarkastaa ”vahingot”. A ei ollut tänään oikein sylissäolotuulella ja sain varoia sormiani. Kyljessä oli pieni haava Nessun puremisen jäljiltä ja alaleuka vereslihalla mutta muuten siilimme näytti ehjältä...

Aamulla jännitin, onko Nessu pysynyt aitauksessaan. Kumpikin siili oli noustessani hereillä ja siellä missä pitikin! Nessun aitauksen eli Artturin matka-aitauksen teippauksem olivat päivällä vähän pettäneet. Illalla rakensin uuden aidan yhdestä vanhan kirjahyllyn sivusta ja parista pahvista. Kaikkea alakerran varastostamme löytyykään!

Tänään en ehtinyt leikkiä paparazia mutta tässä on muutama eilinen otos. Laitoin jotain kuvia myös siiliyhdistyksen kuvagalleriaan, löytyy suvijohanna-kansiosta.

Sunday, January 20, 2008

Siilitapaaminen ja treffit

Tänään meillä on ollut tapahtumarikas päivä. Iltapäivällä olimme pääkaupunkiseudun Piikkipallojen tapaamisessa ja illalla Nessu tuli meille treffeille.

Oli taas oikein hauska tavata uusia ja vanhoja tuttuja siilistejä ja siilejä. Mukana oli taas Anita ”kauppa-autolla”, valitettavasti toimintansa lopettavan nettieläinkaupan ”täti”, joka on tuonut meillekin usein ruokaa. Ostin täydennyksiä mato-ja sirkka-varastoihin, raksuja ja kana-kissanruokaa. Kissanruoka on hyvää esimerkiksi matkoilla.

Artturi ei tietenkään malttanut pysyä sylissä kovin pitkiä aikoja. Päästin Artturin välillä juoksentelemaan Sinin, tapaamisen emännän, keittiöön. Artturi kipitti (tietenkin) ensimmäiseksi ruokakupille syömään koiranraksuja. Seuraavaksi piti juoda vähän vettä koirankupista ja sitä seurasi tietenkin vessahätä...

Artturia tuli ihmettelemään Sinin valtavan suloinen ja kiltti koira. Rotua en tietenkään muista, mutta hän on valkoinen, pehmeä ja näyttää aivan leikkikoiralle! Hauska oli seurata Artturin ja hauvan tutustumista: ensin koira tulee Artturin perässä uteliaana, kunnes Artturi huomaa, että häntä seurataan ja A kääntyy ympäri. Koira näikähtää kohti tulevaa Artturia ja peruuttaa taaksepäin ja hypähtelee. Artturi menettää kiinnostuksensa ja kääntyy poispäin. Ja sama alkoi taas alusta... Yritin saada kuvia kaveruksista mutta eihän se tietenkään onnistunut.

Kotiin tultuamme olin vasta rakentelemassa Nessulle lomakotia olohuoneen nurkkaan kun ovikello soi ja Tiia toi Nessun treffeille. Nessu on meillä kaksi viikkoa, ensin on viralliset treffit ja sitten Nessu lomailee meillä muuten kun Tiia on etelän auringossa.

Aluksi näytti, että siilit eivät kiinnitä toisiinsa juuri mitään huomiota. Yhtäkkiä Artturi näytti kuitenkin tajuavan, että vieressä on N-E-S-S-U ja kipitti täysillä Nessun perään. Sen jälkeen eteisen lattiaa pitkin kipittikin pari tuntia majakka ja perävaunu... Nessu oli paljon kiinnostuneempi uudesta ympäristöstä kuin Artturista ja Artturi taas juoksi hulluna Nessun perässä. Noin kolmen tunnin ”jonottamisen” (ne oikeasti näyttävät siltä kuin jonottaisivat) jälkeen nostin Nessun omaan loma-asuntoonsa kun Nessu alkoi hermostua Artturin vikittelyihin ja puri Artturia. Huomenna uusi yritys taas. Saa nähdä onko Nessun alue tarpeeksi tukeva Nessulle vai joudunko kehittelemään jotain muuta keskellä yötä...

Nessu muuten maistoi Artturin kupista muurahaisenmunia ja väänsi yhtään liioittelematta ainakin seitsemän vaahtista. Tällä kertaa tällä paparazilla oli kamerakin valmiina mutta kuvia saatte odottamaan huomiseen, minä lähden nyt ruokkimaan yhtä vierailevaa tähteä ja yhtä hyperaktiivista ja äkäistä siiliä!

Tuesday, January 08, 2008

Karkurit jää ilman evästä












Aamulla heräsin kylpyhuoneesta kuuluvaan meteliin. Artturi siellä kolisteli rikkaimurin pesussa ollutta suutinta. Vikkelä otus oli illalla Mikon huomaamatta livahtanut kylpyhuoneeseen ja jäänyt sinne koko yöksi jumiin ilman ruokaa ja mikä pahinta: ilman juoksupyörää! Avatessani oven minua odotti erittäin nälkäinen ja kiukkuinen siili. Voitte varmaan kuvitella miten hyväntuulinen A oli kun jouduin vielä viemään sen tassupesulle. Tietenkin annoin nälkäisen siilin syödä ensin ja käydä vähän juoksentelemassa pyörässä.

Onneksi kylpyhuoneesta vastaan juoksi virkeä ja vilkas kaveri. Sauna on näin talvella sen verran kylmä ja vetoisa, että en uskaltaisi sinne siiliä majoittaa. Artturi ei ole koskaan yrittänyt horrostaa, toivottavasti sellaista tilannetta ei tulekaan.

Tassu on hieman parantunut lisää mutta täysin kunnossa se ei vieläkään ole. Nyt olen puhdistanut tassun enää aamuisin ja iltaisin. Tassupesu alkaa käydä jo melko rutiinilla vaikka Artturi ei kyllä meinaa siihen alistua vieläkään. Välillä A on niin unenpöpperössä, että tassua saa huuhtoa rauhassa pitkäänkin ja välillä ei voisi olla hetkeäkään aloillaan. Lääkkeen laittaminen onnistuu paljon helpommin kuin huuhtelu.

Ahkeran käsittelyn ansiosta Artturi on hyvin kesy. Nostelusta A yhtään pidä, se kun nykyisin tarkoittaa pesulle joutumista. Välillä A:n ollessa selällään sylissä saan kutitella mahasta, kainaloista ja jalkapohjista. Syliin nukahtaminen tai ainakin rennosti makoilu on nykyään normaalia.

Ostin Artturille nettikaupasta kokeeksi isoja säilykekatkarapuja. Eilen kokeilin niitä ensimmäistä kertaa ja kaikki oli hävinnyt kupista! Tietysti voi olla, että aamulla siiliparalla oli niin kova nälkä, että kaikki kelpasi... Täytyy kyllä aina tarkistaa, että Artturi on oikealla puolella ovea. Tähän asti on vain aina huomannut, milloin A livahtaa saunan puolelle... Olen antanut A:lle myös laktoositonta maitojuomaa taas. Se näyttää maistuvan hyvin. Harmi, että Artturi on ainoa joka sitä meillä juo, siilille ei ehdi/voi juottaa koko litraa sinä aikana kun maito säilyy jääkaapissa hyvänä. Pitäisi varmaan taas pakastaa sitä.

Tammikuun lopulla on taas siilitapaaminen Siilitiellä. Kiva nähdä taas muita siilistejä. Toivottavasti paikalle tulee paljon uusiakin ihmisiä!


Teen nyt poikkeuksen ja laitan tähän yhden huonolaatuisen kuvan. Voitte vaan arvailla, miten hieno kuva olisi, jos Artturi-pedon kita olisi tarkka...