Artturin joululoma

Joulusta on palattu ja palauduttu normaaliin kotielämään. Artturin ensimmäinen matka Kuopioon ja takaisin on tehty ja selvittiinkin melko hyvin.

Ensinnäkin jo ennen matkalle lähtöä ongelmia tuotti matkustuskoppi eli kylmälaukku ja sen hankinta. Ei sellaista mistään löytynyt, taitaa olla kesäsesongin tuote… Kaupassa pitivät minua melkoisen tyhmänä kun kylmälaukkua joulukuun pakkasilla kyselen. Kävin penkomassa Terhin varastoakin mutta ei mistään löytynyt styroksista ja vanhaa kylmälaukkua. Ei edes upouutta. Kuopiossa kaikilla tuntui olevan sellainen käyttämättömänä kun olivat siirtyneet tupperiin. Meinasin jo pysäytellä ihmisiä kadulla ja kysellä että ettei teillä vaan olisi ylimääräistä laukkua siilille…

Jouduttiin sitten paketoimaan Arthur pahvilaatikkoon. Ensin sanomalehteä alle, sitten superlonlevyä, muovitettua froteeta, fleeceä… Ei ainakaan kylmyys päässyt pohjalta hiipimään. Lämmin vesipullo laatikkoon ja Artturi perässä. Päälle laitoin taas fleeceä ja kiedoin villapaidan ympärille. Sitten juoksujalkaa autoon.

Alku sujui hyvin siihen asti, kun jouduimme odottamaan Jussia vartin parkkipaikalla. Artturi päätti, että typerässä pienessä laatikossa oleskelu saa riittää tähän. Yritin laittaa laatikkoa kiinni mutta nenä (vähintäänkin) työntyi aina ulos raosta. Artturi olisi tullut väkisin ulos laatikosta ja minä yritin pitää sitä väkisin sisällä.

Pari tuntia A jaksoi yrittää laatikosta ulos kunnes väsähti. Loppumatka sujui oikein hyvin. Vaikka pysähdyttiin ja päästin Artturin vähän kurkkimaan ulos, se meni takaisin unille. Minä tarkkailin lämpömittaria mutta sehän näytti etupenkillä lämmittimen vieressä 33 plussaa joten siirsin lämpöpullon pois laatikosta.

Mikon vanhempien luona Kuopiossa päästin Artturin vähäksi aikaa juoksentelemaan kylpyhuoneen lattialle. Sitä täytyi koko ajan vahtia, ettei olisi ryöminyt pesukoneen alle. Matkaa jatkettiin vielä muutama kilometri minun vanhempieni luokse, joten siili joutui vielä lootaan. Urheasti pikkumies oli tähän asti matkasta selvinnyt, ei pallotellut yhtään vaan oli oikein edukseen. Pelkäsin, että meillä olisi joulun ajan pelokas reviiriltään ryöstetty siili mutta päinvastoin, Artturi oli oikein reipas ja rohkea.

Päästyämme perille annoin pojalle heti vettä. Kova jano siilillä olikin, en ollut koskaan aiemmin nähnyt siilini juovan VETTÄ, aina kun normaalisti on maitoakin tarjolla. Sitten äiti sai ensimmäisen madonsyöntiesityksen. Seurailin vielä Artturin touhuja kun hän tutustui uuteen ympäristöön.

Artturi majaili kylpyhuoneessa ja saunassa. Hän pääsi myös valvovan silmän alla juoksentelemaan muualle taloon. A taisi todella pitää siitä, sellaisia spurtteja nähtiin sen juoksevan! Ei puhettakaan sohvan alla pallona pelkäävästä siilistä. Välillä käytiin tutkimassa minua tai joulukuusta ja sitten taas täysiä uudelle kierrokselle.

Koko vierailu sujui siis valtavan hyvin. Veljet tosin taisivat saada muutaman puraisun ja minä sain taas lähtiessä kokea oikean lukkopurennan. Muuten Arthur oli oikein edukseen, vaikka joutuikin heräämään pari kertaa päivällä esittäytymään uusille siilin ihmettelijöille. Kotimatkalle saatiin sitten oikea styroksinen kylmälaukku, mikä olikin tarpeen pakkasen kiristyttyä. Tajusin onneksi jo kotona, että eihän siili tule styroksisessa laukussa noin vain pysymään. Yritin vuorata laukun sisäpuolelta pahvilla mutta se ei ollut kovin pysyvä ratkaisu, kuten tulimme matkalla huomaamaan.

A joutui taas laatikkoon ja kansi päälle. Tällä kertaa ei mennyt kovinkaan kauaa, kun alkoi vimmattu repiminen ja pureminen. Aluksi yritin vain painaa kantta kiinni ja välillä nostaa siilin alas riippumasta pahvista. Kun auto lämpeni ja huomasin, mitä tuhoa A oli tekemässä, pelkäsin, että Artturi syö styroksin muruja ja tukehtuu niihin. Nostin siilin syliin, mutta eihän hän pysynyt aloillaan siinäkään. A rimpuili kauheasti ja puri pari kertaa. Onneksi autosta löytyi sinne syksyllä unohtamani nahkahanskat. Niitä sai Arthur purra ihan rauhassa. Nostin vain aina parempaan paikkaan siilin ja hän jatkoi melskaamista. Hermot meinasivat jo mennä mutta onneksi Artturi nukahti jo noin tunnin päästä syliini. Vähän ajan kuluttua onnistuin nostamaan pojan laatikkoon herättämättä häntä pahemmin. Loppumatka sujui taas hyvin mutta sen tuosta opin, että ensi kerralla siilin täytyy nukkua laatikossa jo autoon mennessä!

Kotona Artturia odotti oma rakas juoksupyörä. A sai vielä joululahjaksi myöhässä neljä jättimatoa. Vaikka Mikko oli lupaillut A:lle kahtakymmentä, annosta piti vähän rajoittaa…

Kotona Artturi oli aluksi aivan ihmeissään ja joka paikkaa täytyi käydä haistelemassa, ennen kuin poika meni omaan putkeen yläkertaan unille.

Artturi sai joululahjaksi Lauralta pienen punaisen pallon. Epäilin, ettei A ole siitä moksiskaan, mutta olin aivan väärässä. Ällistyneenä näin, kuinka Artturi leikki pallolla, työnsi sitä eteenpäin ja rumusi sen kanssa!

Pohdimme kotiin tullessamme, kuinka paljon rohkeutta pikkusiilimme sai reissussa. Matkailu avartaa, Mikko sanoi. Nyt kuitenkin olemme tainneet siirtyä takaisin kodin rytmiin ja tapoihin, ja yhä täytyy juosta putkeen piiloon pelottavia ääniä. Sen opin kuitenkin, että siilimme täytyy saada juosta enemmän ihan vapaana. Luulen, että A juoksentelee mieluiten niin, ettei kukaan koko aikaa konttaa perässä. Niin hän joulunakin juoksenteli eniten, että ihmisten luo voi välillä tulla mutta kukaan ei koko ajan häiriköi.

Ruokavaliosta vielä sen verran, että sirkat maistuvat jo oikein hyvin. Nykyään sirkat häviävät kupista jo yön aikana, ja vaikka raksujakin olisi paljon tarjolla. Eilen laitoin kokeeksi myös vähän jauhelihaa. Aamulla oli vain pieni lihanmurunen jäljellä joten taidan jatkaa lihaan totuttamista.

Puremiselle täytyy nyt ruveta todella tekemään jotain. Luulen, että paras keino on suihkautus vettä naamalle. Näpäyttämään kun ei piikkipalloa enää pääse. Kokeilin myös autossa naamalle puhaltamista aika hyvin tuloksin. Siinä oli aikaa harjoitella kun siili oli koko ajan hanskassa kiinni…

Olen kyllä hyvin tyytyväinen, että joulu sujui Artturin osalta noin hyvin. Edes mitään stressin oireita tai erityistä pelokkuutta ei ole nyt kotona näkynyt. Jättikset on syöty ihan lattialla, ei ole tarvinnut juosta pesään turvaan.

Reviiri laajenee

Jatkan edelleen Artturin totuttamista säilykesirkkoihin. Illalla A saa normaalin matoannoksen, tosin olen vähentänyt pikkumatoannoksen noin kymmeneen. Yöksi laitan jo neljä raksujauhoissa pyöriteltyä sirkkaa ja vähän raksuja kuppiin. Olen laittanut muutaman raksun myös palloon ja yläkertaan pieneen kippoon. Sirkat löytyvät yleensä aamulla kupista, tänään oli kuitenkin puolitoista sirkkaa syöty. Laitan jäljelle jääneet raksut aamulla yläkertaan Artturin luokse, josta ne tulevat syödyksi. Kun sirkat on syöty, laitan ison raksukupin tilalle. Joten ruokaa on koko ajan saatavilla, herkkuraksut tulevat vaan vasta sirkkojen jälkeen. Soseesta en osaa sanoa, onko se syöty vai ei, ainakin kovasti siinä on aina kävelty joten en voi olla varma onko se vaan levinnyt ympäri kuppia ja kuivunut kasaan.

Olen antanut Artturin juoksennella ruokinnan jälkeen vapaana eteisessä. Kuitenkin se menee yleensä jonkun äänen pelästyttämänä putkeensa unille. Täytyisi keksiä joku turvallisempi ratkaisu oviaukoksi Artturin alueelta eteiseen. Tällä hetkellä A pääsee ulos vain talon ovien ollessa auki. Ja ovia taas voi pitää auki jos kukaan ei ole vahtimassa kun Artturilla ei ole oikein käsitystä mistä voi tulla alas ja mistä ei. Joskus siivotessani taloa Artturin nukkuessa ylhäällä, kauhistuttaa ajatus, että entä jos se putoaakin vahingossa yläkerrasta alas… Onneksi se ei tee äkkipyrähdyksiä kesken unien. Toissapäivä Artturi innostui kovasti juoksentelemaan eteisessä. Olin jättänyt makuuhuoneen oven auki luottaen siihen, ettei A uskalla niin kauas mennä. Sain sitten metsästää siiliä kangaspussien ja ompelukoneen takaa nurkasta. Mikko kerkesi kameran kanssa dokumentoimaan Artturin ensimmäistä itsenäistä matkaa makuuhuoneeseen. Ja kun pesin ruokakuppeja kylpyhuoneessa, siili kömpi sinnekin perässä. Tukin pesuainepurkeilla pääsyn pesukoneen taakse niin siellä ei ollut edes siilille sopimattomia paikkoja. Kylpyhuone olisikin siivoamisen kannalta todella loistava paikka siilille muuten, mutta siellä on aivan liian kylmä. Harmillista.

Ja uutisia matofarmilta: Eilen löysin ensimmäisen minimini madon! Se oli aivan uskomattoman pieni mutta siellä purkin pohjalla se kiemurteli. Eli tähän asti kaikki on mennyt hyvin matojen kasvatuksen suhteen. Annamme koppisten olla samassa laatikossa vielä jonkun aikaa, jonka jälkeen nostetaan koppikset uuteen laatikkoon ja annetaan ensimmäisen satsin pikkumatoja kasvaa rauhassa isoiksi.

Olen ollut nyt ehkä liiankin varovainen Artturin käsittelemisessä viimekertaisen raatelun jälkeen. Minulla näkyy vieläkin pari pistettä sormessa muistona parista neulanterävästä ylähampaasta. Nostan Artturin varovasti kyljistä syliin ja pidän fleecekankaan suojana. A tuhisee kovasti sitä nostettaessa ja välillä puhisee hyvinkin vihaisena. Sylissä poika on kuitenkin aivan nätisti, varsinkin jos kävelen ympäriinsä. Lattialla vapaana juostessaan A tulee kyllä vapaaehtoisesti haistelemaan ja tulee usein luokse kutsuttaessa, eli kun napsutan lattiaa joko kynsillä tai pinseteillä.

Artturi ei ole enää mikään ihan pikkusiili. Paino on noussut jo 328 grammaan, punnitsin eilen ennen syöttämistä. Saa nähdä millainen jättisiili meidän A:sta vielä tulee.

ensimmäinen kokeilu elävillä sirkoilla

Artturin talo on aivan valmis. Kerrokset ja rampit ovat olleet käytössä jo jonkin aikaa. Pesin Artturin lempiputken ja aluksi oli ongelmia tottua uuteen ja oudonhajuiseen, mutta sekin kävi paremman puutteessa. Laitoin pesun jälkeen puhtoisen ”vanhan” putken kerrostalon yläkertaan ja sieltä A on nykyisin löytynyt nukkumasta… En tiedä onko vanha putki ehdottomasti paras vai johtuuko nukkumapaikan vaihto vain siitä, että yläkerrasta on löytynyt noin mukava nukkumapaikka.

Tänään askartelimme uudet portaat talosta ulos. Aiemmin meillä on ollut käytössä faunaboksin kansi, joka on tosin epäkäytännöllinen ritilä. Saa nähdä mitä Artturi tykkää uusista portaista. Laitoin toisen portaan talosta pihalle, niin ei tarvitse aina pitää fleeceä siinä. Se kun on niin lähellä isoa hiekkalaatikkoa, että on aina aamulla ihan hiekkainen. Liimasin portaisiin vielä samaa mattoa, mitä on rampeissa. Mikko naureskeli, että nyt on eteisen matto siilinkin kodissa…

Torstaina teimme ensimmäisen kokeilun elävillä sirkoilla. Olen katsellut niitä eläinkaupassa ja kysellyt, voihan Mikko AIVAN VARMASTI auttaa minua niiden kanssa, jos minua rupeaa pelottamaan liikaa. Ja kokeilin myös tarjota Artturille koppiksen, niin sanotun melkein sirkan, ja hyvin maistui. Mutta hyi, sirkat olivatkin tosi isoja ja kammottavia otuksia. Eläinkaupan myyjä (kuulemma harjoittelija) oli hyvin tietämätön eikä osannut edes kertoa, ovatko ne koti- vai kenttäsirkkoja. Kotisirkkojen huono puolihan on, että ne voivat pesiytyä asuntoon ja jopa levitä koko kerrostaloon… Ostimme niitä kammotuksia joka tapauksessa kaksi kokeeksi. 50 senttiä kappale, kallista lystiä! Keksin, että voimme laittaa Artturin faunaboksiin ja karistaa sirkan sinne ”kattoluukusta”, jolloin on aika pieni todennäköisyys, että sirkka pääsee karkuun. Siispä A vaan boksiin, kansi päälle ja heitetään sirkka surman suuhun. Odotimme jännityksellä mitä tapahtuu, koskeeko Artturi otukseen ollenkaan. Mutta hyvinhän se maistui, ihan pikkuisen jahtaamisen jälkeen. Artturi sylkäisi lopuksi vähän tähteitä ulos. Ja toinen sirkka joutui myös siilin kitaan, tosin siitä kelpasi vain puolet. Artturi siis arvostaa elävää ravintoa kun säilykkeet eivät juuri maistu. Mikko jo vähän pohti sirkkojen kasvatusta mutta saa nyt nähdä. Toisaalta jättikset ei inhota minua enää ollenkaan yhtä paljon kuin ennen mutta ne ovatkin matoja, ei hyppiviä ja pomppivia örkkejä…

Olemme myös yrittäneet saada Artturia syömään säilykesirkkoja. Niitä kun kehutaan kovasti yhdistyksen sivuilla hyvänä ja vähärasvaisena ruokana. Olen antanut vain vähän raksuja illalla ja niiden sijalle raksujauhossa pyöriteltyjä sirkkoja. Niitä on ollut aiemminkin tarjolla, mutta ne ovat hävinneet kupista vaihtelevalla menestyksellä. Nyt kun raksuja on vain vähän, sirkat ovat kelvanneet hieman paremmin. Toisaalta taas tänään aamulla kolme sirkkaa olivat edelleen kupissa koskemattomina. Laitoin sirkat Artturin nukkumapaikan lähelle, ja sieltä ne olivat työpäivän aikana hävinneet. Aamuisin laitan raksukupin takaisin Artturille, joten myös herkkuja on edelleen saatavissa. Toivon tämän kokeilun tuottavan vähitellen tulosta mutta täytyy vain olla kärsivällinen eikä lannistua syömättömistä sirkoista.

Kissanmaidon tarjoamisen olemme lopettaneet. Nyt Artturi saa enää laktoositonta maitojuomaa, joka maistuu hyvin paljaaltaankin. Lopetan, tai ainakin vähennän, sen käyttöä Artturin kasvaessa aikuiseksi. Luulen, että sitä on hyvä tarjota pentuaikana.

Juuri kun olin päässyt kehumasta, ettei A enää pure minua, voin perua puheeni täysin. Artturi puree minua (minä siis käsittelen sippeä eniten joten muista ei ole oikein kokemusta) ja pureekin todella kovasti kaikella 315 gramman voimalla. Olen edelleen näpäyttänyt Artturia nenälle sen tarttuessa kiinni, mistä se on oppinut menemään palloksi tarratessaan kiinni. Siinäpä olet sitten käsi tai sormi piikkipallon sisällä ja sattuu niin perhanasti. Nykyisin se saa ihon rikki ja veren vuotamaan, ja se jaksaa roikkua hampaillaan kiinni kädessä melko pitkiäkin aikoja. Huvittaa Mikon äidin kysymys, että onko sillä hampaita, joilla purra…Nytkin kädessäni komeilee muutama Artturin tekemä ”reikä”.

Artturi on myös reipastunut kovasti. Syömään tullaan nykyään lattialle ulos talosta ja sen jälkeen voidaan tehdä pitkiäkin tutustumisretkiä talon ulkopuolelle. Eilen jopa niinkin pitkä reissu, että jouduin siivoamaan parit pissit ja kakat matkalta. Ajattelin, että näin sitä meillä ollaan tyytyväisiä yhdessä, kun Artturi tuli vapaaehtoisesti luokseni haistelemaan paitaani ja käsiäni. Kun nostin pojan syliin, sainkin sitten tuntea sormissani, kuinka kivaa meillä oikein yhdessä onkaan… Täytyy ehkä vähitellen uskoa, että Artturi on se seurailueläin eikä mikään sylisiili… Mutta toisaalta sylittely on sujunut hieman paremmin nykyään, jos ei oteta huomioon näitä puremisia. Kun pidän Artturia sylissä ja kävelen ympäriinsä A:ta silitellen, se jaksaa olla jo aika kauan paikallaan. Kun vain sormet säästyisivät niiltä raateluhampailta… Täytyykin lopettaa kirjoittelu tältä illalta ja lähteä katsomaan mitä poika pitää uusista portaista.