ensimmäinen kokeilu elävillä sirkoilla

Artturin talo on aivan valmis. Kerrokset ja rampit ovat olleet käytössä jo jonkin aikaa. Pesin Artturin lempiputken ja aluksi oli ongelmia tottua uuteen ja oudonhajuiseen, mutta sekin kävi paremman puutteessa. Laitoin pesun jälkeen puhtoisen ”vanhan” putken kerrostalon yläkertaan ja sieltä A on nykyisin löytynyt nukkumasta… En tiedä onko vanha putki ehdottomasti paras vai johtuuko nukkumapaikan vaihto vain siitä, että yläkerrasta on löytynyt noin mukava nukkumapaikka.

Tänään askartelimme uudet portaat talosta ulos. Aiemmin meillä on ollut käytössä faunaboksin kansi, joka on tosin epäkäytännöllinen ritilä. Saa nähdä mitä Artturi tykkää uusista portaista. Laitoin toisen portaan talosta pihalle, niin ei tarvitse aina pitää fleeceä siinä. Se kun on niin lähellä isoa hiekkalaatikkoa, että on aina aamulla ihan hiekkainen. Liimasin portaisiin vielä samaa mattoa, mitä on rampeissa. Mikko naureskeli, että nyt on eteisen matto siilinkin kodissa…

Torstaina teimme ensimmäisen kokeilun elävillä sirkoilla. Olen katsellut niitä eläinkaupassa ja kysellyt, voihan Mikko AIVAN VARMASTI auttaa minua niiden kanssa, jos minua rupeaa pelottamaan liikaa. Ja kokeilin myös tarjota Artturille koppiksen, niin sanotun melkein sirkan, ja hyvin maistui. Mutta hyi, sirkat olivatkin tosi isoja ja kammottavia otuksia. Eläinkaupan myyjä (kuulemma harjoittelija) oli hyvin tietämätön eikä osannut edes kertoa, ovatko ne koti- vai kenttäsirkkoja. Kotisirkkojen huono puolihan on, että ne voivat pesiytyä asuntoon ja jopa levitä koko kerrostaloon… Ostimme niitä kammotuksia joka tapauksessa kaksi kokeeksi. 50 senttiä kappale, kallista lystiä! Keksin, että voimme laittaa Artturin faunaboksiin ja karistaa sirkan sinne ”kattoluukusta”, jolloin on aika pieni todennäköisyys, että sirkka pääsee karkuun. Siispä A vaan boksiin, kansi päälle ja heitetään sirkka surman suuhun. Odotimme jännityksellä mitä tapahtuu, koskeeko Artturi otukseen ollenkaan. Mutta hyvinhän se maistui, ihan pikkuisen jahtaamisen jälkeen. Artturi sylkäisi lopuksi vähän tähteitä ulos. Ja toinen sirkka joutui myös siilin kitaan, tosin siitä kelpasi vain puolet. Artturi siis arvostaa elävää ravintoa kun säilykkeet eivät juuri maistu. Mikko jo vähän pohti sirkkojen kasvatusta mutta saa nyt nähdä. Toisaalta jättikset ei inhota minua enää ollenkaan yhtä paljon kuin ennen mutta ne ovatkin matoja, ei hyppiviä ja pomppivia örkkejä…

Olemme myös yrittäneet saada Artturia syömään säilykesirkkoja. Niitä kun kehutaan kovasti yhdistyksen sivuilla hyvänä ja vähärasvaisena ruokana. Olen antanut vain vähän raksuja illalla ja niiden sijalle raksujauhossa pyöriteltyjä sirkkoja. Niitä on ollut aiemminkin tarjolla, mutta ne ovat hävinneet kupista vaihtelevalla menestyksellä. Nyt kun raksuja on vain vähän, sirkat ovat kelvanneet hieman paremmin. Toisaalta taas tänään aamulla kolme sirkkaa olivat edelleen kupissa koskemattomina. Laitoin sirkat Artturin nukkumapaikan lähelle, ja sieltä ne olivat työpäivän aikana hävinneet. Aamuisin laitan raksukupin takaisin Artturille, joten myös herkkuja on edelleen saatavissa. Toivon tämän kokeilun tuottavan vähitellen tulosta mutta täytyy vain olla kärsivällinen eikä lannistua syömättömistä sirkoista.

Kissanmaidon tarjoamisen olemme lopettaneet. Nyt Artturi saa enää laktoositonta maitojuomaa, joka maistuu hyvin paljaaltaankin. Lopetan, tai ainakin vähennän, sen käyttöä Artturin kasvaessa aikuiseksi. Luulen, että sitä on hyvä tarjota pentuaikana.

Juuri kun olin päässyt kehumasta, ettei A enää pure minua, voin perua puheeni täysin. Artturi puree minua (minä siis käsittelen sippeä eniten joten muista ei ole oikein kokemusta) ja pureekin todella kovasti kaikella 315 gramman voimalla. Olen edelleen näpäyttänyt Artturia nenälle sen tarttuessa kiinni, mistä se on oppinut menemään palloksi tarratessaan kiinni. Siinäpä olet sitten käsi tai sormi piikkipallon sisällä ja sattuu niin perhanasti. Nykyisin se saa ihon rikki ja veren vuotamaan, ja se jaksaa roikkua hampaillaan kiinni kädessä melko pitkiäkin aikoja. Huvittaa Mikon äidin kysymys, että onko sillä hampaita, joilla purra…Nytkin kädessäni komeilee muutama Artturin tekemä ”reikä”.

Artturi on myös reipastunut kovasti. Syömään tullaan nykyään lattialle ulos talosta ja sen jälkeen voidaan tehdä pitkiäkin tutustumisretkiä talon ulkopuolelle. Eilen jopa niinkin pitkä reissu, että jouduin siivoamaan parit pissit ja kakat matkalta. Ajattelin, että näin sitä meillä ollaan tyytyväisiä yhdessä, kun Artturi tuli vapaaehtoisesti luokseni haistelemaan paitaani ja käsiäni. Kun nostin pojan syliin, sainkin sitten tuntea sormissani, kuinka kivaa meillä oikein yhdessä onkaan… Täytyy ehkä vähitellen uskoa, että Artturi on se seurailueläin eikä mikään sylisiili… Mutta toisaalta sylittely on sujunut hieman paremmin nykyään, jos ei oteta huomioon näitä puremisia. Kun pidän Artturia sylissä ja kävelen ympäriinsä A:ta silitellen, se jaksaa olla jo aika kauan paikallaan. Kun vain sormet säästyisivät niiltä raateluhampailta… Täytyykin lopettaa kirjoittelu tältä illalta ja lähteä katsomaan mitä poika pitää uusista portaista.