Hoitosiili

Tällä hetkellä meillä on hoidossa valkovatsasiili Frida! Frida kaipasi hoitopaikkaa perheensä matkan ajaksi ja minä taas halusin kovasti tutustua valkovatsaan, ja nähdä miten erilaisia otuksia nämä siilit ovat. Fridan emäntä on Susanna, joka kävi joskus tutustumassa Artturiin ja kokeilemassa, aiheuttavatko siilit hänelle allergiaa. Tapasimme Susannan ja Fridan myös Piikkipallojen tapaamisessa maaliskuussa.

Frida tuli meille keskiviikkoiltana ja lähtee jo huomenna maanantaina. Jo maanantaina! Valittelin juuri Mikolle, että harmi kun pikkuneiti lähtee jo kohta kotiin, on ollut niin hauskaa hoitaa söpöläistä. Mikolta tuli jyrkkä vastaus, että meille ei oteta toista siiliä kun sille ei ole tilaa! Minä jo pikkuisen kerkesin haaveilla pikku valkovatsasiilistä... pahus.

Susannan ja Fridan saapuessa meille Artturi pyöri ympärillä ihmettelemässä. Artturi kiipeili Susannan sylissä ja kehotin Susannaa vetämään paljaat sormensa siilin lähistöltä pois. Artturi kun jotenkin tietää, että ihosta ”kannattaa” purra. Artturi nappasikin Susannan paidanhihasta kiinni ja roikkui siinä. Yritin kutitella Artturia mahasta, että siili päästäisi irti, mutta sekään ei nyt auttanut. Onneksi paita oli vielä ehjä kun saatiin siili vihdoin irti. Artturi ei ole ennen käyttäytynyt noin, syyn täytyy olla herkullisessa toisen siilin hajussa.

Piikkipallojen tapaamisessa Artturi reagoi valkovatsatyttöihin niinkuin Nessuunkin, joten ajattelin, että Fridan vierailun aikana meillä on käsittelemätön ja hurja purijasiili mutta Artturi onkin käyttäytynyt aivan normaalisti.

Frida raukka oli aivan peloissaan uudessa paikassa. Frida on muutenkin luonteeltaan hyvin arka ja siili pelästyi jokaista rapsahdusta. Herättelin siilin syömään matoja (niitä en enää uskalla jättää kuppiin) ja kesti kauan aikaa, ennen kuin Frida uskalsi työntää nenänsä pallosta ulos ja tulla syömään. Enempää en uskaltanut siiliä stressata vaan annoin Fridan tutustua rauhassa hoitopaikkaansa. Yritin olla aivan hiljaa, että siili uskaltaisi lähteä liikkeelle. Valojen ollessa päällä Frida kömpi kuitenkin vielä unille. Yöllä havahduin välillä hereille ja kuulin tepsutuksen myös Fridan pyörästä. Aamulla pyörä oli likainen ja kuppi melko tyhjä, joten kaikki oli niin kuin pitääkin siilin asumuksessa.

Seuraavana iltana otin Fridan syliin. Yritin tarjota siilille porkkanasosetta kun arvelin Fridan pitävän siitä yhtä paljon kuin Artturi. Siili oli kuitenkin vain pallona ja puhisi. Muistin Susannan sanoneen Fridan tuodessaan, että Frida innostui Artturin hajusta niin kuin Piikkipallojen tapaamisessa ja eikä meinannut malttaa pysyä sylissä ollenkaan. Pyysin Mikkoa tuomaan Artturin kokeeksi olohuoneeseen. Mikko nosti Artturin pöydälle Fridan ja porkkanakupin viereen. Mietin, että otan Artturin heti pois, jos se menee hätyyttelemään Fridaa. Meidän ”herrasmiehemme” ei kuitenkaan edes huomannut toista siiliä vaan ryntäsi päättäväisesti tyhjentämään Fridan porkkanakuppia. Fridakin puhisi samaan malliin, joten Artturi vietiin pois. Madot kiinnostivat enemmän kuin porkkana ja ne siili uskaltautui taas tulla syömään.

Suurimpana ongelmana yhteiselossamme pidin Fridan jalkojen tarkistamista. Artturin jalat on helppo muidenkin tarkistaa: siili vain selälleen ja odotetaan kunnes A avautuu pallosta ja rimpuilee pois. Kaikki jalat sojottavat eri suuntiin ja samalla näkee koko siilin vatsapuolen. Kokeilin tietenkin samaa Fridalle, mutta tämä yrittikin poispääsyä eritavalla: takajalat pallon sisällä ja etujalkojakaan ei näkynyt kuin vähän. Jos taas siiliin koski vähänkään alapuolelle tai piikkien rajaan, siili oli heti puhisevana pallona! Miten ihmeessä Fridan jalkoja pääsisi vilkaisemaan, kylpyynkään en halunnut siiliä viedä kun Fridakaan ei taida siitä pitää.

Otin Fridan käsitttelyyn siilin oman fleecen ja tuttu tuoksu näytti rohkaisevan neitoa. Porkkanasoseen sijasta tarjosin siilille herne-maissa-paprikaa ja se osoittautui yhtä namiksi kuin porkkanasose on Artturille. Kolmantena iltana Frida rauhoittui sylissä ja uskalsi möyriä fleecen ja paitani välissä. Siili kömpi kainalooni ja puri paitaani. Ensin meinasin nostaa siilin pois peläten, että Frida puree myös minua (eepeen emännän luontainen refleksi) mutta tajusin, että Frida vain taitaa tehdä paidastani vaahtiksen. Kun siili kääntyi nuolemaan vaahtoa piikistöönsä, minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja käänsin Fridaa hieman nähdäkseni mahan ja jalat. Kaikki oli onneksi aivan kunnossa. Fridan jaloissa riittää minulle ihmeteltävää kun ne ovat todella pikkuruiset Artturin varpaisiin verrattuna. Luulisi niiden minikynsien leikkaamisenkin olevan paljon vaikeampaa kuin eepeiden.

Kun keksin, että Frida oikeasti viihtyy sylissä, on siilin hoito ollut paljon helpompaa. Sylissä Frida ”aktivoituu”, välillä antaa silitellä rauhassa ja välillä mönkii fleecen seassa. Eilen ajattelin, että laitan siilin omalle alueelleen juoksentelemaan kun ei malttanut enää pysyä paikallaan sylissä, mutta lattialla Frida kömpikin vain pesäänsä nukkumaan.

Eepeen omistajana mietin Fridalle aitausta rakentaessani, että pysyyköhän siili nyt aitojen sisällä. Yritin rakentaa alueesta kiinnostavan putkilla ja pahvilaatikkopesällä, mutta Fridan ehdottomat lempparit ovat oma pesäpussi ja juoksupyörä. Siivouksestakin selviää melkein pelkällä pyörän pesulla.

Artturi on selväsi ottanut mallia Fridasta kun minua odottaa aamuisin kaksi erittäin likaista pyörää. Yleensä Artturi ei pyöräänsä juurikaan sotke. Meillä varmaankin järjestetään öisin siilien kuntopyöräilyn kestävyyskisoja...

Kevätkuulumisia

Vihdoin sain aikaiseksi kirjoittaa kuulumisia. Aloitetaan nyt alusta eli Artturin kotiinpaluusta. Ajattelin, että saisin aloittaa taas Artturin kesyttämisen melko alusta viikon jälkeen. Artturi ylllättikin istumalla kiltisti sylissä, sain silitellä siiliä aivan kuten kotonakin. Minua ei siis oltu unohdettu aivan kokonaan loman aikana. Kotiin päästyämme Artturi oli heti ”kotonaan”. Pienempänä Artturi oli aina ihmeissään kun tultiin reissulta takaisin eikä näyttänyt muistavan, että täältähän me pari päivää sitten matkalle lähdettiin...

Artturista on tullut ahkeran sylissäpitämisen ansiosta oikein kesy. Sylissä maltetaan olla pitkään ja välillä A on jopa nukahtanut silittelyyni. Yritin myös lukea kirjaa siilin nukkuessa sylissäni, mutta A heräsi rapinaan kun yritin kääntää sivua. Nykyään ei myöskään haittaa, vaikka menisikin muutama ilta vähemmällä siilin käsittelyllä. Tuhahdellakaan Artturi ei juuri jviitsi, palloilusta puhumattakaan.

Nyt kun siilinsä alkaa tuntea läpikotaisin, huomaan itsekin välttäväni asioita, joista
Artturi ei pidä. Nykyään olen rauhoittanut Artturin pesän niin, että sinne ei mennä enää rapistelemaan ja kaivamaan siiliä esille. Artturi tulee itse pesästään tervehtimään, jos lattiaa rapsuttaa lähistöllä. Myös siilin käsittelemisessä olemme päässeet enemmän yhteisymmärrykseen. Artturin käsittelyyn on syntynyt rutiineja, joista Artturi tietää, mitä seuraavaksi teen. Esimerkiksi nostaessani Artturin takaisin lattialle siili ei mene palloksi (kuten yleensä nostettaessa) vaan odottaa jalat ojossa pääsevänsä taas juoksentelemaan. Ja kun menen matopurkkien kanssa istumaan lattialle, Artturi ei yritä kiivetä matopurkkiin, vaan osaa heti juosta syliin, jossa madot meillä tarjoillaan.

Siiliyhdistyksen palstalla monet kertoivat siilinsä pitävän narun jahtaamisesta aivan kuten kissa. Päätin kokeilla tätä leikkiä Artturille ja kyllä se toimi meilläkin! A juoksi avainnauhani perässä ja välillä yritti selvästi saalistaa sitä pyrähtelemällä narunpään kimppuun. Täytyy vaan kehittää parempi leikkiväline, sellainen naru johon Artturin kynnet eivät voi sotkeutua. Narun päähän voisi vielä lisätä kuivatun hyönteisen niin leikistä tulisi vielä mielekkäämpi...