Friday, January 12, 2007

Jalkapalloilija



Artturilla on muutamia leluja, vaikka en tiedäkään kuinka paljon lelut Artturia oikeasti kiinnostavat. Artturi sai ensimmäisenä joulunaan Lauralta pienen punaisen pallon, jota A töytäisee aina välillä ohi juostessaan. Artturi sai synttärilahjaksi pari kumilelua, joita on myös joskus vähän maisteltu (kun kierittelin niitä ensin jättiksissä..). Huovutettua villapalloa Artturi myös retuuttaa välillä. Pääsääntöisesti lelut siis vain ovat ns. Artturin tiellä ja niitä voidaan vähän haistella ohi juostessa. Eräänä iltana Artturi yllätti taas meidät innostumalla pelaamaan "jalkapalloa" punaisella pallollaan. Pitäisi ehkä paremminkin sanoa, että käsipalloa kun A yritti purra palloa ja kieritti sitä etutassuillaan eteenpäin ja juoksi aina itse perässä! Harmi, ettei ollut taas kamera käsillä.

Yhtenä iltana päätin testata, leikkiikö Artturi leluillaan öisin vai saavatko ne olla rauhassa. Yleensä lelut ovat hujan hajan Artturin alueella. En voi olla varma liikutteleeko niitä Artturi vai ihmiset epähuomiossa ohikulkiessaan. Laitoin lelut riviin paikkaan, joka ei ole aivan Artturin reitin varrella, jotta A ei tönisi niitä vain juostessaan niiden ohi. Aamulla lelut olivat taas ympäriinsä lattialla ja kaikkia oli selvästi riepoteltu. Eli siis jotain virikettä ne varmasti tarjoavat. Parhaita juttuja Artturin mielestä kuitenkin ovat rakas juoksupyörä ja raksupallo.

Tässä on nyt myös joskus lupaamani kuva Artturin kuljetuskopin "talvitakista". Pahoittelen kuvan laatua, mutta näin talvella valo ei meinaa millään riittää. Siilikuvauksessa ei viitsi salamaakaan käyttää. (Siili on muuten kuvaushetkellä kopin takana, ei suostunut tulemaan kuvaan). Yläkuvassa on Artturin joululahjaksi saama uusi iglupesä.

2 Comments:

Anonymous Anonymous said...

Mistä tuollaisia iglupesiä saa? :)

6:36 PM  
Blogger Aino Ilona said...

Iglupesiä saa Ikeasta. Se on oikeasti tarkoitettu ripustettavaksi seinälle, siinä voisi säilyttää esimerkiksi lapasia tai leluja. Kun sen kääntää vaakatasoon, siitä tulee täydellinen siilinpesä! :D

11:07 AM  

Post a Comment

<< Home