Monday, October 08, 2007

Artturin 2-vuotissynttärit ja muita syksyn kuulumisia

Meidän pikkusiili täytti jo 2 vuotta 11.9. Tällä kertaa päätin käyttää Artturin synttäreitä syynä kutsua ystäviä meille kylään. Askartelin Artturille hienon jauhelihatäytteisen ja sirkkakuorrutteisen kakun (joka kyllä läsähti kasaan sulaessaan) ja ostin ison kalkkunankaulan, jonka paketoin muutamaan kerrokseen sanomalehteä. Sain pari videota paketin avaamisesta, yritän saada ne nettiin lähiaikoina.

Kyläilemään tuli Mirka ja Jukka sekä Sini ja Ville. Mirkalta ja Jukalta Artturi sai hienon (hillitysti) kilisevän pallon ja kuivattua porkkanaa sisältävän puuhalelun. Porkkanaherkku ei kiinnostanut Artturia kuivattuna mutta pallo saa aina välillä kyytiä. Sini ja Ville toivat Artturille lemmikeille tarkoitetun pehmopedin. Siinä on sininen tikkikangaspohja ja teddykarvainen päällys. Ajattelin, että voin laittaa sen Artturille matkakoppaan tai voin laittaa sen päälle fleecen kun Artturin pitää päästä ainaa piiloon nukkumaan. Mirka piteli Artturia pitkään sylissä pedin päällä ja Artturi jopa nukahti Mirkan syliin. Ihmettelin kovasti, että mikäs juttu tuo nyt on, ei A vaan minun syliini noin vain nukahtele!

Seuraavana iltana nostin Artturin taas pedin kanssa syliin ja A oikein venyttäytyi parempaan asentoon ja antoi silitellä vaikka kuinka pitkään. Sen lisäksi, että siili menee aivan pyöreäksi palloksi, se saa myös käännettyä selkäänsä toisinpäin, selkä menee kuin kupiksi kun löytyy mukava paikka jossa voi rentoutua. Lyhyesti sanottuna pedin saatuamme meillä on ollut sylisiili, jonka kanssa voi vaikka katsella tv:tä (siis yle areenaa täällä). En tiedä onko siihen petiin laitettu jotain rauhoittavaa tuoksua vai mikä siinä niin vetoaa mutta ainakin se on huippu juttu Artturille. Pestä sitä ei kyllä uskalla, jos taika vaikka häviääkin.

Ahkeran silittelyn ansiosta Artturi on nyt oikein kesy. Äsken eteisen lattiaa jynssätessä Artturi kiipesi syliin ja kun silitin niin jäi (vain vähän puhisten) syliin istumaan eikä lähtenyt pois ennen kuin lopetin silittämisen!

Pari viikkoa sitten kävimme Artturin kanssa siilitapaamisessa siilitiellä. Sielläkin Artturi käyttäytyi oikein nätisti, oli paljon rauhallisempi kuin viimeksi. Siilitapaamiseen tuli myös Dismapetin Anita "kauppa-autoineen" enkä voinut vastustaa kiusausta ostaa Artturille juoma-automaattia ja keinulautaa. Keinulautaa olin metsästänyt jo Artturin syntymäpäivälahjaksi. Pelkäsin, että Artturi ei taaskaan käytä sitä mutta jo ensimmäisenä yönä jouduin ottamaan sen pois kun heräilin pam! -ääniin laudan leikahtaessa parkettia vasten. Seuraavana päivä liimailin siihen muutaman huopatassun...

Parin viikon päästä menemme esittelemään siilejä lemmikkimessuille Vantaalle. Se onkin paljon suurempi tapahtuma, saa nähdä mitä Artturi siitä sanoo.

Ostin Artturille uuden juoksupyörän. Siiliyhdistyksen foorumilla oli käytetty pyörä myytävänä ja minä onnistuin saamaan sen. Uusi pyörä on huomattavasti tukevampi ja rullaa paremmin. Entisen pyörän veimme Kuopioon niin ei tarvitse aina raahata pyörää mukana. Artturi oli tällä kertaa meidän kanssa Mikon vanhempien luona aitauksessaan. A oli onnistunut yöllä kaatamaan pyöränsä, mutta onneksi siili ei ollut jäänyt alle. Aitauksessa oli sentään Artturi pysynyt, olisiko pyörä kaatunut vasta aamulla...


0 Comments:

Post a Comment

<< Home