Thursday, December 20, 2007

Artturin viikonloppureissu Mirkan ja Roope-koiran luona

Viikonloppuna minä ja Mikko olimme Tampereella tapaamassa ystäviämme. Kyläpaikkaan oli tulossa paljon ihmisiä ja koira, joten päätimme viedä Artturin Mirkan luokse hoitoon. Siellä asuu myös Roope-koira, mutta he tarjosivat Artturille oikein hienoa lomahotellia: isoa kylpyhuonetta lattialämmityksellä!

Olin kysynyt jo kesällä Mirkalta, että voisiko Artturi tulla viikonlopuksi hoitoon. Mirka ja Artturi ovat pitkin syksyä tehneet lähempää tuttavuutta aina Mirkan vieraillessa meillä. Mirka on myös varmaan ainoa meillä vieraillut ihminen, joka aina haluaa tarjota Artturille eläviä matoja. (olenhan kertonut siitä, kun esittelin Mirkalle uudet otuksemme, elävät torakat? Hän oli jo työntämässä kättään torakkapurkkiin kun minä huomautin, että minäkään en kyllä noita kammotuksia uskalla paljain käsin kosketella... että elävä ruoka ei ollut hoitopaikassa mikään ongelma!)

Tamperetta kohti ajellessamme sain viestin Mirkalta, että hän oli mennyt katsomaan Artturia ja istuutunut lattialle seuraamaan A:n touhuja. Artturi oli väkisin kiivennyt syliin ja siihen oli kuulema loppunut arkailu puolin ja toisin. Artturi oli ollut oikein kiltti ja seurallinen sylisiili. Roope-koiraa oli kyllä ihmetettynyt oudon hajuinen vieras yläkerrassa!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home